Runo: Merimiehen runo
(Pietari Mansikka)
Vettä kynnän velloittelen,
Minä aaltoja ajelen,
Kynnän aika aurasella,
Syömättömällä hevolla ,
Että vaahto vatsan alta,
Käypi selkeä selästä.
Valan pitkiä vakoja,
Kynnän syltäkin syviä –
Pellolla perättömällä.
Vaikka tuuli tuudittaapi,
Ilma kiivas kiidättääpi
Laivaa lainetten välissä,
Jotta pauhaapi pahasti
Aalto laivan laitasella,
Vielä viskaapi sisälle
Myrskyn kourissa kovissa, –
Tok' on turva myrskylläkin,
Vesi veljenäin omana,
Sisarena aina aalto,
Isot lainehet isänä,
Äijät aallot äitinäni.
Ei ne painuta pahemmin,
Myrsky uhkaava upota,
Joll' ei päivät päätettynä
Ole loppuhun osattu,
Että Tuoni etsiskellä,
Surma tahtoisi tavata
Myrskyn kautta kaatamalla
Syvyytehen syöksemällä!
(Runo on domainparkkisivun täytetekstinä, eikä liity millään tavoin itse domainiin tai sen omistajaan.)
Pyydä esittely
Ota yhteyttä